uusi ja erilainen,mutta silti tuttu ja turvallinen

Musta ei tuu ihmistä,joka kuuntelee järkeään ensimmäisenä. Silti nyt haluaisin tehdä sen. Rakentaa padon mun tunteille ja mennä niinkun mun järki sanoo. Mitä sitten jos mun pato ei kestäkkään tarpeeks kauaa ? Haluaisin vastauksen tähän kaikkeen,mutta sitä ei voi antaa mikään tai kukaan  muu paitsi aika. 

Mitä sitten,kun tapaa ihmisen josta tulee vähän ajan sisällä tuttu ja turvallinen. Ihminen,jonka kanssa on hyvä olla.Ihminen,jonka kanssa elämä tuntuu paremmalta,kuin ennen. Ihminen,jota ei voi päästää enää menemään. Ihminen,joka saa mut nauramaan. Ihminen,jota katsoessa tulee väkisinkin hymy kasvoille.Ihminen,joka on liian hyvä ollakseen mun vierellä.

Tuntuu,että oon oottanu kauan aikaa tätä tilannetta missä oon nyt. Epätodellisen onnellinen olo ja teen siitä niin vaikean asian,koska tää on niin outoa. Tunteet ja sydän elää ihan omaa elämää. Onneks mun ei tarvii käydä tätä läpi yksin,onneks mulla on sut.

Mulla on semmonen olo,että mun pää on täynnä ovia,joiden takana on vastaus mun kaikkiin kysymyksiin. Mulla ei vaan oo avaimia niistä yhteenkään.

kuvat urbex.nl &we♥it

Ajattelin tänään,että mun täytyy kohdata asia,joka on mulle maailman vaikein. Mun täytyy antaa tukea,vaikka musta tuntuukin nyt etten pysty siihen. Mun 'pikkusisko' sano tänään,että oon vahvin ihminen kenet hän tuntee. Toivottavasti osaan olla edes niin vahva,että pystyn kohtaamaan asian,joka muutti meidän perheen elämän.

Vielä viimesimpänä tähän vuodatukseen se,että rakkaus on vaikea. Pitää päästää toinen ihminen oman suojakuoren läpi. Rakkautta ei voi estää,ei kahlita eikä käskeä.

Tein tän postauksen vaan sen takia,että sain tän purettua pois mun sisältä. Tästä ei välttämättä tajua mitään,mutta on tässä idea.
-Veera